sunnuntai 7. helmikuuta 2016

YRTIT




Seuraavia yrttejä on keväällä myynnissä:  

Mäkimeirami eli oregano (Origanum vulgare)



- pizzan mauste on punertavakukkainen yrtti.  




Se istutetaan kuohkeaan ja hiekkaperäiseen maahan, jota voi kalkita kevyesti. 

Kasvi on monivuotinen ja se talvehtii Suomessa ongelmitta. Talvella varsi lakastuu, mutta kasvaa varsin nopeasti heti kasvukauden alussa noin 30 cm:n korkuiseksi. 

Meillä oregano kasvaa perennojen joukossa täyttämässä liljapenkin aukkoja.




Viime kesänä (2015) rusakko ihastui oreganopenkkiin. Sillä oli penkin keskellä makuupaikka, jossa se oli päivällä ja yöllä. Luulimme, että se on jänisruttoinen ja kävimme hätistelemässä sitä pois.  Sairaalta se ei kuitenkaan vaikuttanut askeleen pituudesta päätellen.  Kaipa se oli ihastunut oreganon huumaavaan tuoksuun. Isolla alalla kukkiessaan oreganon tuoksusta tulee vääjäämättä pizzeria mieleen.

Tällainenkin tarina oreganosta on: kreikkalaisessa mytologiassa Kyproksen kuninkaan Cinyrasin palvelija kaatui, kun hän oli kantamassa valtavaa parfyymiastiaa. Tietäen isäntänsä tulisen luonteen palvelija järkyttyi niin, että pyörtyi ja muuttui mäkimeiramiksi eli oreganoksi.



Kangasajuruoho on ikivihreä, varpumainen kasvi ja se kukkii heinäkuussa. Kukkia on runsaasti, ja ne ovat vaaleanpunaisia.




Kangasajuruohoa voidaan kasvattaa maanpeitekasvina yhtenäiseksi matoksi. Kasvia voidaan käyttää timjamin asemesta monissa ruoissa.

Kangasajuruoho on ikivihreä kasvi ja se kukkii heinäkuussa.Minä kasvatan ajuruohoa kivikkopenkissä perennamaisesti. Täydessä auringonvalossa kukinta on runsas ja pitkäaikainen. 






Piparminttu sopii lihan ja kasvisruokien mausteeksi. Sillä voi mustaa myös juomia. 
Piparmintun kerrotaan helpottavan vatsavaivoja ja rauhoittavan päänsärkyä. Ulkoisesti käytettynä piparmintulla voidaann hoitaa hyönteisenpistoja ja muita ihokutinoita. Piparmintun öljyn tärkein osa-aine on mentholi. Sillä on viilentävä vaikutus. 




Rakuuna 
  Hienonnetulla rakuunalla maustetaan salaatteja ja munaruokia. Se sopii myös keittojen, kanan ja kalakastikkeiden mausteeksi. Béarnaisekastike on yksi maailman tunnetuimmista kastikkeista jonka valmistuksessa käytetään rakuunaa


Liperi (Levisticum officinale), tunnetaan myös  nimellä lipstikka. Se kasvaa 100–250 cm korkeaksi. Se kukkii heinä- tai elokuussa keltaisin, karhunputkea muistuttavin kukinnoin.  Kasvin varret voi syödä vihanneksena, mutta usein sitä käytetään kuitenkin mausteena. Erityisen suosittu se on erilaisten liemien maustamisessa, koska siinä on lihainen maku. 


Ruohosipuli eli ruoholaukka on sipuleiden sukuun kuuluva monivuotinen maustekasvi. Se kasvaa noin 30 cm korkeaksi. Sillä on sileät, putkimaiset lehtivarret, joiden päähän puhkeaa violetit tupsumaiset kukat, joiden halkaisija on noin yhden sentin. 

 Ruohosipuli viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla. Sopii perennojen joukkoon,



Itse kasvatan yrttejä perennojen joukossa. Puutarhani on potagertyyppinen eli hyötykasveja kasvaa koristekasvien lomassa.

Yrttikasvit kasvatan osittain hirsisissä kasvilavoissa. Näin pystyn rajaamaan joidenkin yrttikasvien hulvatonta leviämistä. 




Vielä lopuksi- tällainen löytyi netistä

Täällä Pohjolan kesässä yrteistä tulee aromikkaita. Suomessa kasvaneilla yrteillä maustaen saa vahvan maun pienelläkin käyttömäärällä. 

Yrttien käyttö on monipuolista. Useimpia Suomessa viljeltäviä yrttejä voi käyttää sekä mauste- että rohdosyrtteinä. Yrttien käyttöön rohdoksena tulee kuitenkin suhtautua varoen. Jotkut yrtit voivat olla vahingollisia sisäelimille suurina annoksina nautittuna. Toiset yrtit voivat puolestaan aiheuttaa allergisia reaktioita. Yrtin mahdollinen haitallisuus on yrttikohtainen asia, joka on kunkin yrtin kohdalta selvitettävä erikseen. Muita käyttöalueita ovat esimerkiksi kauneudenhoito ja tuholaistorjunta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI