sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

KASVIEN NIMILAPUT



 Miten merkitä kasvit puutarhassa? Kesästä toiseen olen paininut tuon ongelman kanssa. Taimistoilta ostettaessa kasveissa, varsinkin pensaissa, on onneksi  monesti hyvät nimilaput, Ne kestävät muutaman vuoden.  Mutta ne ovat siinä mielessä hankalia, että ne peittyvät helposti lehtien suojaan. Saadakseen tekstistä selvän, pitää kyykistellä niitä lukemaan.
Muutaman vuoden kuluttua ne ovat nirhautuneet rikki ja tuulen mukana kulkeutuneet ties mihin. 



Kärhöissä on yleensä hyvät ja kauniit nimilaput, mutta ensimmäisen talven jälkeen ne yleensä löytyvät aivan muusta paikasta kuin mihin olen ne kiinnittänyt. Lisäksi vuosien kuluessa materiaali haprastuu.



Kuinka monen ruusun nimen olenkaan menettänyt vuosien saatossa. Puutarhani on monta kertaa jäänyt pieneksi ja kaivinkoneella on istutettu ruusurivistöni pariin kolmeen kertaan uuteen paikkaan. Huonosti merkittyinä osan nimet on vielä vuosienkin jälkeen hakusalla. 


Minun mielestä  tekstin pitää olla selkeästi näkyvillä ja erottua kasvista niin, ettei tarvitse haeskella nimikylttiä. Helpommin sanottu kuin tehty. 

Ruusuissani on puuliuskat joihin olen säänkestävällä tussilla kirjoittanut nimen. Ongelmana on puutikun lahoaminen 2-3 vuodessa. 





Olen käynyt bongauskierroksilla yleisissä puutahoissa hakemassa mallia oman puutarhani kasvien nimikoimisessa.

Oulun yliopiston  puutarhassa on hyvät nimikyltit. Heillä on oma kylttituotanto.




Kyltit ovat joko maassa metallijalan varassa olevia tai kasveihin kiinnitettyjä. Tekstit ovat selkeitä.


Limingassa Arvolan arboretumissa on myös kestävänoloiset kyltit. Väritys ei minusta ole niissä oikein hyvä. Valkoinen teksti ei erotu selkeästi taustastaan eikä taustan värikään ole oikein onnistunut. Nimikyltti kyllä erottuu siellä selkeästi kasvin edestä. Kylttien eteen on viisaasti laitettu kivi, ettei ruohonleikkurilla pääse tökkimään kylttiä kumoon. 




Nyt olen etsiskelyjen ja kyselyjen tuloksena löytänyt saksalaiselta sivustolta hyvältä vaikuttavan  kylttimalliston. Näitä aion tilata kokeeksi. Kalliitakaan  ne eivät ole. Tekstit voi tehdä tussilla tai digitaalisesti. Nähtäväksi jää tekstin kestäminen auringossa ja sateessa. Valmistaja kertoo testanneensa useamman vuoden ajan tekstien kestävyyttä. 






Maailmalta löytyisi kyllä kylttien tekijöitä. Gardenmakers.com sivustolta löytyy sopivannäköisiä, uv-säteilyn kestäviä omilla teksteillä nimikoituja kylttejä. Hinta vaan on aika suolainen, noin 60€ kappale. 




Kunpa joku suomalainen kylttien valmistaja tekisi puutarhureille kohtuuhintaisen kylttimalliston. Tarvetta ja kysyntää varmasti olisi. Meitä puutarhaan hurahtaneita tuntuu olevan  aika paljon. 

4 kommenttia:

  1. Minä pohdin viime viikolla tätä samaa kylttiasiaa. Kyltit olisivat tarpeen, mutta sopivaa tapaa minäkin mietin. Viime kesänä minulla ei ollut lainkaan kylttejä, mutta esim. Avoimet puutarhat -tapahtumassa huomasin, että ihmiset olisivat niitä kaivanneet. Mukavaa viikkoa sinulle Liisa!

    VastaaPoista
  2. Saman olen huomannut, että kävijät haluavat tietää kasvien nimet ja entäs sitten kun itse ei enää muistakaan. Aurinkoista kevätviikkoa Sinulle !

    VastaaPoista
  3. Olen miettinyt ihan samaa asiaa. Kaupasta taimen mukana saadut nimikyltit eivät kestä kuin muutaman vuoden ja ne katoavat helposti.

    Pinterestistä löysin paljon ideoita nimikylttien askarteluun:
    https://fi.pinterest.com/explore/plant-labels

    Kerrohan kokemuksia meille Saksasta tilatuista nimikylteistä. Mistä nettikaupasta niitä saa tilata?

    VastaaPoista
  4. Paneudun lähiaikoina tuohon kylttitilaukseen Saksasta. Tästä linkistä löytyy:

    http://www.pflanzschild.de/metal-plant-labels/metal-plant-labels-37/

    Pitääpä vielä ensin tutkailla tuo Pinterestin linkkikin- kiitos vinkistä.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI