sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Lankalauantain kierroksella Oulun keskustassa



Ei kulttuuritarjontaa eikä ruokaa, ei edes kahvikuppia tarjolla.

Enpä niitä lähtenyt nyt hakemaankaan mutta lähdin kaupunkikävelylle ajatuksena kuvata ikkunoista suljettu-tekstejä. 

Aikoinaan työvuosinani olin paljon Ruotsissa osittain työn merkeissä ja mielellään myös lomamatkoilla. Tukholmaa ja Upsalaa kierrellessäni pidin aina kameraa mukana siltä varalta, että jos eteen sattuu jotain opetukseen sopivaa kuvattavaa. Yksi vakiokohde olivat ohjekyltit. Niitä oli oppilaiden kanssa kiva tutkiskella aina välillä tunnin täytteeksi tai kevennykseksi. Oppilaille se oli motivoivaa. Siinä sivussa heillä sanavarasto karttui kummasti. Eipä monikaan olisi tiennyt, mitä kahvilan kassan vieressä  teksti- påtår gratis- tarkoittaa. Tiedätkö sinä? No, santsikuppi ilmaiseksi. 


Lämminhenkinen huolehtimisteksti Oulun keskustassa Kahvila Sofian ikkunassa pysäytti ensimmäisenä kuvaamaan. Näinhän se on ja pitääkin olla, etenkin vanhuksista. Oulun kaupunki on tehnyt arvokasta työtä viime viikkojen aikana organisoimalla soittorenkaan, jossa otetaan yhteyttä kaikkiin yli 70- vuotta täyttäneisiin.



Kahvilat ja ravintolat yksi toisensa jälkeen olivat laputtaneet ikkunansa suljettu-teksteillä.








Kivisydämessä olisi nyt ollut varmaan yllin kyllin tilaa, ei kylläkään normaalioloissa pääsiäislauantaina.


Kauppakeskus Valkean edessä poliisiauto päivystää melkeinpä aina. Jotenkin tuli nyt  syyllinen olo, kun siitä käveli ohi. Tuntui ihan siltä, että saakohan sakot, kun on kaupungilla kävelyllä. Katsoivatkin niin pitkään. Yritin pitää kameran näyttävästi esillä ikäänkuin olisin ollut joku valokuvaaja.


Rotuaarin esiintymislavan suunnasta kuului jopa laulua. Ihan pakko oli koukata katsomaan, kuka sinne on uskaltautunut konsertin järjestämään. Puolenkymmentä jonkun uskontokunnan jäsentä siellä lauleli harvoille ohikulkijoille. Yksi mies yritti jaella uskonlehtisiä, mutta ei sitä kukaan näyttänyt huolivan tai eikö uskaltanut mennä tarpeksi lähelle sitä hakemaan. Kahdeksan metrin kepillä sitä olisi  pitänyt tarjota.



Katuvarsilla on jo nyt paljon tyhjiä liikehuoneistoja. Nähtäväksi jää, paljonko niitä on lisää tämän koronakriisin jälkeen. 



Monipuolinen kulttuurikeskus Valve on myös joutunut laittamaan lapun luukulle


samoin kuin nämä vieretysten seisovat kulttuuripesät, teatteri ja kirjasto.








Ei ollut torilla yhtään asiakasta. No miksipä olisi, kun ei ole kauppiaitakaan. 



Nakkifakiirikin oli pakannut makkaransa ja jättänyt tyhjän vaunun, kaipa odottamaan aikaa parempaa.



Toripolliisi  on näköjään yrittänyt rakentaa suoja-aitaa ympärilleen, ettei kukaan tulisi liian lähelle tartuttamaan koronaa. Sielläpä se saa nyt yössä yksin seisoa, kuin myös päivällä. Tavallisesti sen ympärillä ihmiset pyörivät ottamassa selfietä.


Vieressä oleva ravintola Toripolliisikin on saanut lyödä laput luukulle. Aikaisemmin kiinteistössä oli Oulun legendaarinen kuppila Allin matala.









Antellin ikkunassa luvataan, että latte kaunistaa. Harmi, kun nyt tulee siihen hoitoon monen kuukauden tauko.



Terveys edellä menee pelaamokin. Mietin siinä, että helpottaisikohan tämä katkos peliongelmaisia.



Thaimaalaista take away ruokaa olisi ollut tarjolla, mutta kotona oli valmis kalakeitto odottamassa.



Ei ollut Herran huoneeseenkaan asiaa. Virtualisuus on päivän sana kirkossakin. 

Voi kun tuli vähän vino kuva kirkosta, enkä jaksa sitä nyt kuvankäsittelyllä oikoa. Vähän niin kuin Pisan kalteva torni. Tuskinpa  sielläkään päällimmäinen huoli näinä aikoina on ollut tornin kaltevuus. 


Jollakin on välähtänyt sopivasti tämän kyltin kohdalla, kun on raapinut tekstiä niin, että portti pitää sulkea kolistelemalla. 



Kovin oli tyhjä kotikatu. Ei tarvinnut väistellä ketään. Tosin kaupungilla kiersin kaukaa yhtä kulkijaa, joka aika äänekkäästi sievoisessa humalassa kävi puhelinkeskusteluaan huutamalla. Kyllähän sinne tyhjään kaupunkiin ääntä mahtui, mutta miehen sanomisen sisältö kyllä pysäytti. "Minä en jaksa, pe...e vie enää tätä yksinoloa ja sisälläolemista."  Kuinka monen huonon olon hän puki sanoiksi, jos ei vielä, mutta muutaman viikon, kuukauden jälkeen. 




Varis reppana piti tiukasti kiinni saalistaan, vaikka kuljin aika läheltä. Oli löytänyt pääsiäisjuomakseen proteiinipitoista suklaajuomaa.





Yksikään tutun näköinen ei ollut lähtenyt hiippailemaan kaupungille. Siltä varalta, että sinä satut tapaamaan jonkun huutoetäisyydeltä,  tässä sinulle muutamia tervehtimisfraaseja ruotsiksi.









No kaikkihan noista eivät ole missään nimessä näissä oloissa käyttökelpoisia. Esim Stig in ei missään nimessä sovi tähän hetkeen, lieneekö Trevlig sommarkaan käyttökelpoinen. Puhumattakaan Trevlig resa. Taitaa olla matkat matkusteltu vähäksi aikaa.

Mutta kaikesta huolimatta: Glad påsk!




Viime pääsiäisenä olin Oulun Ortodoksisen kirkon pääsiäisyön messussa. Harmi, ettei siihen nyt ollut mahdollisuutta. En ole ortodoksi mutta jostain syystä viehtynyt siihen. Ikonikokoelmassani on uusia ja vanhoja. Ostettuja ja lahjaksi saatuja.








2 kommenttia:

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI