lauantai 18. huhtikuuta 2020

Mitä sinä teet näinä "stanna hemma - pysy kotona"- päivinä?




Anna Mårbacka on heräämässä kesäkukoistukseen. 




Hanna odottelee vielä. On kyllä talvehtinut hyvin kaikilla oksanhaaroillaan. Vuosi vuodelta vahvistuu. Kukkiakin tulee nyt joutessaan seurattua entistä tarkemmin. Kaipa ne tykkäävät, kun niihin hönkäilee lähietäisyydeltä hiilidioksidia. 



Ei kuki vielä kevään airueet ainakaan meillä päin. Maa on jäässä ja luntakin on vielä.

 




Mutta yksi, joka on idioottivarma kesäntuoja, on hovipojankaktus. Nuppua pukkaa ja tekee niitä yleensä alkukesään saakka.




Mitä sinä teet näinä "stanna hemma - pysy kotona"- päivinä? Siinäpä se, ei ystävien eikä lapsenlasten kanssa ajanviettoa, ei voi käydä  ravintolassa syömässä. No voihan sitä syödä kotonakin, mutta yksinasuvalle mummolle sopiva ajanviete on käydä jonkun ystävän kanssa kaupungilla syömässä tai kahvilla. 

Tai kulttuuririennoissa. Nytkin olisin tamperelaisen ystäväni kanssa Oulun kaupunginteatterissa katsomassa Seela Sellan ja Esko Roineen esitystä. 



Peruttu on kuten kaikki muukin mukava. Monen tapahtuman lippurahoja odottelen palautettavaksi.

Ystäväpiirin viidakkorummun kautta tulee vinkkejä ajanviettoon. Tätä sinunkin kannattaisi hyödyntää: HOX!  postimuseon sivuilla on Seela Sellan ja Esko Roineen lukemana unohtumattomia kirjeitä. Kaikenkaikkiaan 24 kappaletta.  Kirjeissä ilmaistaan erilaisia tunteita: iloa, surua, ikävää, jännitystä, huolta jne.

Joutuukohan tästä tiilenpäitä lukemaan, kun lainasin postimuseon sivulta tämän kuvan.

TÄSTÄ  linkistä pääset kuuntelemaan noita kirjeitä.

Ihan kyyneleet tulee silmiin, kun kuuntelee kirjettä, jossa sotilaspastori kertoo eräälle äidille ainoan poikansa haavoittumisesta ja jäämisestä vihollisen alueelle nopeassa perääntymisvaiheessa.

Toinen kirje isältä yksivuotiaalle tyttärelle on liikuttava. Ehkä hän pelkäsi, ettei palaa koskaan rintamalta eikä näe tytärtään. Ehkä hän halusi jättää jonkin kirjallisen dokumentin tyttärelleen. Kirjeen lopussa ollut viesti hätkähdytti. Hän lähetti rintamalta metson kotiin. Epäili, että siellä kotona on ruuasta pulaa.

Nuorten rakastavaisten kirjeet ovat ah niin herkkiä.

Olen nyt kirjeiden kuuntelussa noin puolivälissä. Eilen illalla olin nukahtanut kesken viimeisen kirjeen. Puhelin oli aamulla hukassa. Sieltä se jostain peitonmutkasta löytyi.

Eilen ilmestyi Oulun poliisin someen laittama video.  Oululaisten oma laulava poliisi Petrus Schroderus kiertelee Oulun kaupungintalon ympäristöä ja esittää komealla oopperalaulajan  äänellä Rakasta elämää.   KUUNTELE

Noita Petruksen komeita esityksiä löytyy YouTubesta muitakin

TÄSTÄ    ja  TÄSTÄ


Sopivasti ennen koronaa ehdin uusia passini. Siinä ne nyt ovat. Vanha ja uusi. Nähtäväksi jää, onko uudelle käyttöä. Ties milloin. Jos  asiat olisivat entisellään, olisimme varmaan äskettäin ruusuystäväni kanssa tulleet matkoilta. Ehkä Italiasta: Firenzestä tai  Milanosta. Huh huh.




Oli miten oli, mutta uusi passi on suunniteltu kauniisti. Alkulehdillä tehdään Eino Leinolle kunniaa.



Pysytään kotona ja pestään käsiä. Stanna hemma och tvätta händerna!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI