perjantai 17. maaliskuuta 2017

KASVATAN TOMAATIN TAIMIA COKISPULLOISSA



Kaatosadepäivä maaliskuun puolivälissä. Oikea koiranilma.

Viisainta oli pysytellä sisällä puutarhahommissa.

Siispä, sadepäivän ratoksi tomaattien taimien koulimista ja  ja kaktusten pistokkaita







Tomaattien ja kurkkujen kasvatuksen alkua saa ihan hillitä, ettei ala liian aikaisin niiden kanssa värkkäämään. Meidän korkeuksilla kun niitä ei voi  kovin aikaisin viedä edes kasvihuoneeseen.

Minitomaateilla voi  kuitenkin jo aloitella. Ne kun eivät kasva ihan kattoon asti, vaikka aloittaa aikaisinkin.



Nelson Gardenin yhteistyökuvioiden merkeissä sain testattavaksi turvenappeihin  kylvettyjä minitomaatteja. Helppoa ja siistiä taimikasvatusta ihan aloittelevillekin  tomaatin kasvattajille.

Katsohan videoklipistä, miten koulin  viikon ikäiset taimet. Nyt kokeilin itselleni ihan uudenlaisia istutusastioita.  Multana käytän taimivaiheessa Biolanin  kylvö- ja taimimultaa. Liian voimakasta multaa ei kannata laittaa vielä pikkutaimille.  Vasta parin, kolmen viikon kuluttua koulin vahvistuneet taimet uudelleen isompiin  ruukkuihin. Silloin istutan taimet Biolanin mustaan multaan.




Sade jatkui ja jatkui. Välillä tuli märkää räntää vaakatasossa, ettei ulos ollut asiaa.

Luin Facebookista, että eteläisessä Suomessa oli jo nähty neitoperhonen.  Meillä näitä nähdään yleensä vasta elokuussa.







Kesänmerkki ilmestyi kuitenkin jo viime viikolla pirttiimme. Yksi kärpänen surrasi iloisesti ikkunassa.

Pjhanharavointiakin oli jo aloitettu jossain päin. Joko teillä?  Meillä on vielä ainakin puolimetriä lunta.

Sormia piti  kuitenkin uittaa vielä multasäkissä. Kesän kaipuu jo polttelee. Joko sinun multasormiasi syyhyttää?

Kun kevätkylvöjä  ei kannata  aloittaa vielä laajemmassa mittakaavassa muutamaan viikkoon sisätiloissa, piti tyytyä kaktusten leikkelemiseen.

Vilkaisehan videoklippi.






Jos haluat varata pistokkaita, laita viesti sähköpostiini  pekkalat@outlook.com

Aurinkoista viikonloppua, sellaista lienee kai luvassa.





13 kommenttia:

  1. Huomenna voisikin koulia taas taimia.. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin koulithan sitten sinäkin. Kukkaista sunnuntaita!

      Poista
  2. Rentouttavaa puuhaa läträtä mullan kanssa. Viikonloppuja Sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Hyvin havainnollistava tubetus koulimisesta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä postauksesta, paljon hyvää tietoa koulimisesta. Meillä on vielä lähes puoli metriä lunta, joten kevättyöt saavat odottaa. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta riittää täälläkin, tosin pari päivää on nyt ollut kumisaapaskelit! kevättä pukkaa. Sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  5. No olet sinä kyllä käteva!! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, kätevä. Leila, meidän teatteripäivä lähestyy. Mukavaa! Onnistuvatkohan minun tomaatit vai käykö niinkuin teatterikappaleen nimi enteilee: Pieleen meni

      Poista
    2. Enpä usko, että pieleen menee noin kätevissä käsissä. Mutta opitaan teatterissa, mikä voi mennä pieleen.

      Poista
  6. Onpa mainio video koulimisesta! Sain hyviä vinkkejä tämän kevään ensimmäisiin koulintoihin, kiitos niistä. :)

    VastaaPoista
  7. Tähän blogiin vahingossa eksyin, onneksi. Ihana pihapiiri, hienosti esitelty, hyödyllisiä videoita. Aion seurata tiiviisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyhän Pirjo osallistumassa kirja-arvontaan. Katsoppa uusimpia postauksiani.

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI