sunnuntai 6. elokuuta 2017

REILUNKOKOINEN TOMAATTISATO TAAS TULOSSA - JA MILLÄ KEINOIN? SITÄ MINULTA KYSELLÄÄN.





Jo punertaa. Nam, kohta saadaan omia tomaatteja. 


Meillä käyvät puutarhavieraat haluavat ehdottomasti nähdä kasvihuoneen. Monet hämmästelevät tomaattien valtaisaa satoa. Minulta kysellään, että millä litkuilla oikein saan aikaiseksi tällaisen sadon.


Kiitos  Biolanin kasvusäkkien 


ja  kastelualtaiden. Kasvattaminen on helppoa. Lannoittamisesta ei tarvitse huolehtia koko kasvukaudella. Kasvusäkissä on valmiina lannoitteet oikeissa mittasuhteissa ja kastelualtaiden ansiosta tomaatit  pärjäävät reilun viikon itsekseen. Kun lisäksi kasvihuoneessa on automaattituuletus, ei tarvitse olla avaamassa luukkujakaan kuumilla ilmoilla. Kerran viikossa täyttäessäni kastelualtaat kastelen koko säkin sisustan melko märäksi. Näin säkin nurkissakin olevat lantarakeet liukenevat turvemullan sekaan. 



Tätäkin luulisi kokonsa puolesta pihvitomaatiksi, mutta aivan tavallinen tomaatti tämä on. Ja  mikä maku!


Ihan uudet tuttavuudet minulle nämä mustansävyiset. Saapa nähdä, missä vaiheessa nämä alkavat punertaa. Oletko kasvattanut näitä? 



Kasvihuoneen perällä yrtit kasvavat  Biolanin yrttikasvusäkeissä kastelualtaiden päällä. Jopa toimivat hyvin. Koskaan aikaisemmin minulla ei ole ollut näin runsasta ja rehevää basilikasatoa. Ulos kylvetyt basilikat ovat kasvaneet vain muutaman sentin mittaisiksi tänä kesänä. Basilikahan vaatii lämpimiä kelejä. Niitä on ollut aika harvassa näillä korkeuksilla. 


Meillä kasvihuone ei ole vain hyötyviljelyssä. Silmänruokaakin pitää olla. 


Voi, kun tuo linnunpaska unohtui pestä lasista ja vieraitakin kävi linja-autolastillinen.


Voisi kai näitäkin syödä.


Hovipojankaktuksen pistokkaat ovat lähteneet hyvään kasvuun kasvihuonessa. Yksi kymmenen sentin pätkä pukkaa jo kukkanuppuakin. Vielä olisi muutama pistokas tarjolla ostettavaksi. 


Siinäpä oli ansairia sisältä päin ja tässä ulkopuolelta.


Syksyisin tyhjennän kasvusäkit kasvihuoneen ympärillä oleviin hirsisiin kasvilavoihin.  Vielä seuraavana kesänä niistä riittää potkua lehtikaaleille, kurpitsoille ja avomaankurkuille. 





Elokuun illat pimenevät. Ulkona on vain kymmenisen astetta, jos sitäkään. Teehetki kynttilän valossa kasvihuoneessa kuuluu iltaohjelmaamme. Viimeisen päälle kasvihuoneen hyötykäyttöä!


MUISTUTUS ARVONNASTA

Postasin siitä muutama päivä sitten - voit vielä lukea  TÄSTÄ

Blogini yhteistyökumppani

on lahjoittanut blogissani arvottavaksi Jaakontaika- suihketta, joka on valmis heti käytettäväksi + Jaakontaika- tiivistettä, josta saa laimentamalla lisää suihketta +  Carbon Kick® Boosteria, jota lisätään  Jaakontaika- suihkeeseen. 5 ml riittää litran pulloon. 


Koko tämä tuotepaketti arvoltaan noin 60 euroa yhdelle. 

Näin osallistut

Olemalla lukija + kommentoimalla

 eli siis näin

Olemalla jo blogini lukija tai liittymällä lukijaksi - tämän blogisivun oikealla olevassa palstassa tällaisen kuvakkeen jäljessä - Lue - klikkaa siitä


Kirjoita tähän blogin jälkeen kommentti, onko Jaakontaika sinulle tuttu juttu vai ihan uusi tuttavuus. Laita kommenttiin yhteystietosi (sähköposti), jotta palkinto päästään postittamaan, jos Onnetar suosii sinua. Palkinto postitetaan vain Suomessa olevaan osoitteeseen.

Osallistumisaikaa on  tiistaihin 8.8. klo 24. 00 saakka. 

Vielä ehdit osallistumaan ja ONNEA arvontaan!




7 kommenttia:

  1. Upeat kuvat, upeasta tomattisadosta. Mukavaa, että paljastit sen salaisuuden. Mustaa olen aiemmin nähnyt vain kuvassa siemenpussin kyljessä. Krassin kukkien syönnin aloitin vasta muutama vuosi sitten. Siemeniä olen säilönyt pilttipurkkeihin ja käyttänyt kapriksen tapaan. Reheviä ovat myös nuo hirsilavan kasvit. Aurinkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti. Musta tomaattti on minullekin ihan uusi tuttavuus. Saa nähdä, ehtivätkö kypsyä. Aurinko tuli tänään meille. Ihan säikähdimme.

      Poista
  2. Ihanaa satoa on sinulle tulossa. Ja niin kaunista kukintaa. Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satoa olisi tulossa, kunhan vain ehtisivät kypsyä. Kiitos, mukavaa jatkoa Sinullekin!

      Poista
  3. Tässä oli hyvää vinkkiä ensi kesälle. Minulla on yksi kasteluallas ja säkki, johon olen aina laittanut yrttejä. Kuvista näkee, miten hyvin tomaatit viihtyvät myös säkeissä. Laitan ensi kesänä tomaatteja mökille. Silloin siellä pitää olla joka viikonloppu, ettei vesi lopu. Tähän asti olen käyttänyt laastipaljuja, multaa, turvetta ja Blumat-kastelujärjestelmää, ei huono sekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatteja kannatta laittaa vain kaksi kappaletta/ säkki, vaikka ohjeellisesti aukkoja on laitettu kolmelle. Liian tiheässä tulee helposti kirvoja.

      Poista
  4. Kauniilta näyttää ja valtava tomaattisato tosiaan tulossa! Meilläkin päästiin äskettäin maistelemaan ensimmäisiä kirsikkatomaatteja. Kiitos hyvistä kasvatusvinkeistä ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI