perjantai 22. toukokuuta 2020

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.


# yhteistyössä Biolan






Seitsemäs toukokuuta Silja kertoi  laittaneensa samettiruusun siemenet itämään Biolanilta saamaansa minikasvariin sammalnapppeihin.


" Kaksi viikkoa sitten kylvämäni samettiruusut ovat jo hyvällä mallilla. Olen pitänyt niitä silloin tällöin jo parvekkeella." 



"Olen avannut jo Biolanin kasvatusaltaan ja katsonut sitä vähän, mutta en vielä voi laittaa parvekkeelle mitään kasvamaan, kun on niin kylmät kelit."




Biolan Kasvatusallas on siisti tapa kasvattaa kukkia ja syötäviä vihanneksia. Altakastelupohja helpottaa kastelua, sillä se toimii vesivarastona kasveille. Kasvatusallas soveltuu erinomaisesti käytettäväksi esim. parveke- ja terassiviljelyyn. Lisäksi se on erinomainen myös lavaviljelyyn, sillä tuote on mitoitettu niin, että eurolavakaulukseen sopii neljä Kasvatusallasta. 

Silja kasvattaa yrttejä parvekkeella yrttimaa-kasvusäkissä. Säkki tulee tuon altakastelevan kasvatusaltaan sisään. Näin  kasvit pärjäävät aina jonkin aikaa itsekseen ja Silja pääsee välillä maalle mummilaan. 



Meillä viljellään perunat enää vain kesäsyöntiä varten. Mutta kuitenkin  sen verran, että pääsee ihanana kesäaamuna hakemaan omat kullankeltaiset perunat omasta maasta.

Omille lapsille ja lapsenlapsille on vuorollaan kullekin opetettu, miten perunaa viljellään ja miten kasvimaa tehdään. Roudan nostamat kivet kerätään pois ja tehdään huolellinen lannoitus ja maanmuokaus. Meillä noita kiviä riittää. Poika totesikin pienenä kiviä kerätessään, että " onpa hyvä kivivuosi."



Lannoitteena Biolanin peruna- ja juureslannoitetta sekä ihan ehtaa lehmänpaskaa jonkin verran mullan sekaan jyrsimellä. Nyt on helpotuksena nuo jyrsimet. Ennen vanhaan taloissa piiat joutuivat käsin hajottamaan paskakokkareet.



Nyt on ollut Siljan opetteluvuosi.





Jospa nyt alkanut lämmin kausi olisi jo kesän alku ja Siljakin pääsisi parvekepuuhiin. Isosiskokin on tainnut saada viljelykärpäsen pureman, kun ruukkuja piti viedä kesäkukkaistutuksia varten.

Ilokseni olen pannut merkille Facebookista ja Instagramista, miten lapsia on kuvattu viljelypuuhissa. Pienestä se innostus alkaa. Ja nyt varsinkin, kun ollaan eristyksissä paljon kotosalla, on kiva yhdessä puuhailla viljelysten parissa. Anna lapsesi itse valita, mitä hän haluaa kasvattaa. Kannusta ja kehu.

Silja kasvatti minulle muutama vuosi sitten äitienpäivälahjaksi viilipurkissa auringonkukantaimen.
Kaksikymmentä senttiä pitkä hontelo "lanka", jonka kanssa oli suuri työ saada se pidettyä elossa katkeamatta. Mutta niin vain kävi, että siitä tuli parimetrinen komea auringonkukka. Voi sitä katseen ylpeyttä, kun ihailimme ja mittasimme sitä.





Osta lapselle multapussi ja siemeniä. Siitä se ilo alkaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI