PIELEEN MENI LIMPUN LEIPOMINEN - tuli telamiinoja

 Joulukuun 16. päivän kalenteriluukustani avautuu joululimpun leipominen

Yhden kerran olen leiponut joululimppua – mieheni pyynnöstä. Äitini oli leiväntekijä. Itse leivon mieluummin makeita leivonnaisia.  Äitini vanhetessa miehelläni alkoi olla hätä vanhan perinteisen Takalo-Roppolan joululimpun leipomisen taidon sammumisesta. 

Limppuohjeita oli toki olemassa, mutta mieheni mielestä anopin tekemä joululimppu oli maailman parasta. 

Niinpä yhden joulun alla - mikähän vuosi lie ollut -  pyysin äitiäni kuvailemaan, miten hän limppunsa leipoi.

Limpunteko on monivaiheinen prosessi. Tällaiset ohjeet sain

I vaihe

-          lämmitä 1 litra kirnupiimää

-          sekoita 1 hiivapala

-          lisää ruisjauhoja – tee vellimäinen taikinapohja

-          pidä yön yli lämpimässä, sekoita välillä

II vaihe lisää

-          lämmintä vettä 0,5 – 1 itra

-          suolaa 3 pikkulusikallista

-          siirappia lorautetaan vajaa kahvikupillinen

-          ruisjauhoja + vähän vehnäjauhoja - käsituntumalla paljonko tarvitaan.  

     Kokeneet emännät tiesivät kyllä, milloin taikina on sopivaa. Meillä ei käytetty leivän teossa desinmittoja eikä puntaria. Jauhot haettiin jauhokaukalolla isosta jauhosäkistä leipäpuojista.  

Aika moni emäntä on jauhonsa hakenut tällä kaukalolla. Kaiverrukset 1795 M. 

Näillä jauhinkivillä ei meillä enää jauhettu 1960-luvulla.  

III vaihe

-          kohotetaan

IV vaihe

-          leivotaan limput ja kohotetaan

V vaihe

-          pistellään ennen paistamista, jotta kuori ei halkeile uunissa

-          paistetaan haaleassa lämmössä. Meillä paistettiin leivät aina leivinuunissa. 

     Paistojärjestys oli: ensin rieskat, sitten hiivaleivät ja lopuksi limput. Olisikohan lämpötila ollut noin 200 astetta limppujen paistovaiheessa.

-      Limput voidellaan kahvin ja siirapin sekoituksella, kun otetaan uunista. 

-      Limppuja pidetään paistamisen jälkeen muutama tunti peitettyinä, jotta kuori pehmenee. Äidilläni oli limppujen päällä ensin pyyhe ja sitten vielä ohut huopa tai viltiksihän sitä sanottiin. 

Limput säilyivät mehevinä monta päivää. Pinta oli siirapista makean tahmainen. Osa limpuista vietiin leipäpuojiin pakkaseen.  Näin joululimppua riitti vielä tammikuulle. 

Entisajan pakastimemme = luhtiaitan alakerrassa, vasemman puoleisesta ovesta sisään. Palveli hyvin 1700- luvulta lähtien pakastinkäytössä talvisin  siihen asti, kunnes sähöiset vempeleet tulivat. Nyt kotimuseokäytössä. 

No niin, ohjeet sain ja leipomaan.  Kaikki meni hyvin, taikinasta tuntui tulevan sopivan paksuista ja limput nousivat komeasti.  Mies käväisi ruokatunnilla kotona ja katseli kielipitkällä nousemassa olevia limppuja ja ehti jo kehaista minua, että olet sinä yhtä hyvä limpuntekijä kuin äitisikin. 

Niin, lämmitin uunia siinä leipoessani. Uuni on eri kuin se, jossa äitini limput paistoi. Olimme vasta rakentaneet omakotitalon ja tietysti leivinuuni tehtiin lämmityksen ja leipomisen vuoksi. Minulla ei ollut tuntumaa uuniin, eikä lämpömittaria.

Kuvittelin mielessäni rieskojen ja hiivaleipien paistot ja arvioin siten uunin lämmön olevan sopiva limpuille.

Kiirekin painoi, kun halusin limppujen olevan valmiita, kun mies tulee töistä.

Limput uuniin ja kolme varttia paistoaikaa. Niin oli ohjeistettu. Sopiva aika päiväkahville ja hesarille.

Kolmen vartin kuluttua limput pois uunista, loppukahvi siirappivedellä maustettuna limppujen pintaan ja pyyhe huopineen päälle. Ihmeen tummilta liput vaikuttivat, mutta joululimpun pintahan on aika tumma, niin kai pohdin.

Parin tunnin kuluttua ajattelin tehdä koemaiston. Ihmeen tylsiä veitsiä oli huushollissamme, kun limpuista ei saanut leikattua siivua. Siinä vaiheessa aloin tajuta, että jotain on mennyt pieleen.  Yritin vielä puukolla ja vasaralla, mutta edes puukonkärki ei uponnut leipään. Uuni oli kai ollut vielä liian kuuma limpuille. 

Pihapiirissämme oleili tuohon aikaan jatkuvasti komea harakkaparvi. Ne olivat tykästyneet mieheeni, koska hän eläinystävänä syötti niitä säännöllisesti kovimmat pakkaskaudet. Tulin siihen tulokseen, että harakoilla on nyt juhlapäivä, kun vien limput niille.

Asettelin leivät sievästi riviin niin, että voin keittiönikkunasta seurata lintujen riemua. Alta aikayksikön ne olivatkin limppujen kimpussa.  Oi voi, eihän niihin limppuihin tullut reikääkään, vaikka ne kuinka hakkasivat niitä. Ei auttanut muu kuin saada jollain lailla leivänkuori rikki, jotta harakat voisivat syödä edes sisukset.

Asettelin limput kahteen riviin pihakujallemme. Rivien väliksi mittasin tarkasti auton rattaiden välin.  Volvo käyntiin ja edestakaisin ajelua limppurivien päällä. Hyvin olin limput paistanut, kun auton paino ei riittänyt niitä rikkomaan.

Hyötykäyttöön limput piti kuitenkin saada. Vein ne kompostiin ja ajattelin, että tuleepahan niistä ainakin muhevaa multaa kukkapenkkeihin. 

Miehen tyhjentäessä kompostia seuraavana syksynä sieltä löytyikin yllätys. Limput olivat edelleen loistokunnossa. Niin kauniin mallisia tummia leipiä.

Olin ostanut syysalesta muutamia kappaleita mustilanhortensiapensaita.  Jokaisen pensaan juurelle laitoin kaksi limppua - ja uskokaan tai älkää: missään täälläpäin ei ole niin komeasti kukkivia hortensioita kuin meidän pihalla. Eikä niitä ole vielä tarvinnut lannoittaa.

Niin jäi mies ilman joululimppua - no, leipomoiden tädit ja sedät ovat taitavia. 

Pitäisiköhän vielä kerran kokeilla? Mitäs sanot?

https://www.maajakotitalousnaiset.fi/reseptit/oulun-limppu-2226

Tule taas huomenna blogisivulleni katsomaan seuraavan luukun avautumista. Aikaisempien luukkujen sisällön näet oikealta joulukuun linkeistä.   

Ja eilisen päivän  postuksessa on siemenpussien arvonta - osallistu! Aikaa on lauantai-iltaan asti 

http://takaloroppola.blogspot.fi/2016/12/siemenpussien-arvonta.html