VALONTUOJAT VANHAN SAVUPIRTIN JOULUUN

Joulukuun 13. päivän kalenteriluukustani avautuvat valontuojat vanhan savupirtin jouluun.

Ensi vuonna talomme täyttää  250 vuotta. Kiitollisena katselen ja silittelen usein vanhan savupirtin ja piharakennusten hirsiseiniä. Pihapiiriämme ovat asuttaneet sellaiset ihmiset, jotka ovat ymmärtäneet hirsirakennusten säilyttämisen arvon. 

Eläminen museaalisessa ympäristössä on tavallaan etuoikeus nykypäivänä. Toisaalta se myös vaatii heittäytymistä elämään "rohdinpaidan" aikakaudella. Onneksi halutessaan pääsee kuitenkin siirtymään modernimman elämän piiriin kaupunkiasuntoon. 

Mutta niihin valontuojiin.  

Talomme on ihan tien varrella, mutta onneksi katuvalot eivät ylety meille asti. Kilometrin päästä ne näkyvät. 

Talossamme on  sähkövalot, mutta välillä on mukava kokeilla, millaista on ollut elää sähköttömänä aikana. 

Joulun ajaksi kaivamme esille erilaisia kynttelikköjä, joita sirottelemme pitkin taloa ja olemme ilman sähköjä. Oi,  mikä rauha ja hiljaisuus  ja  - tunnelma. 

Vanhin valontuojamme taitaa olla pärepihti. Ei ihme, että seinät ja katot ovat mustuneet päreenkin poltosta. Silmät vuotavat, kurkkua kutittaa.  Niin voimakas on katkun muodostus päreestä. Mutta pitäähän sitä tunnelman vuoksi välillä polttaa. Olemme hyvin varustautuneet materiaalin suhteen. Vintillä on vielä iso nippu päreita jäljellä, varmaankin 1700- luvulta. 

Päreestä kynttilään

Maaseudun tupien valaiseminen saattoi vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä olla yhden kynttilän varassa, Sen rinnalla käytettiin vielä päreitä.

Talomme vanha kynttiläkirnu on soikion muotoinen, toisin kuin  voikirnu, joka on pyöreä.  Kynttiläkirnua on siis käytetty kynttilöiden valmistamiseen; kirnussa oli sulaa talia ja kuumaa vettä, joihin sydänlankaa kastettiin useita kertoja. 

Nämä vanhat itsetehdyt kynttilät  tuoksuvat tervalle. 

Tämä  kynttilän pidin lienee ikivanha. Se on ollut kätevä yön tarpeilla liikkujalle.

Minusta hieno

Mitähän lie renkipoika säilyttänyt kaapissaan näiden lampettien välissä. 

Messinkinen kynttilänjalka on isoäitini äidin kodista. Pohjassa on vuosiluku 1847 ja leima, joka  osoittaa sen olevan kalajokisten messinkivalun mestareiden Helanderien  valmistama. 

7-haarainen puusta tehty  kynttelikkö on peräisin Kalixsista.  Koristelut on tehty kultamaalilla.  

Vanhan mallin mukaan tehty ruotsalainen kynttilänjalka, jonka jalkaosassa on silmukka, ögla.   Tämä on ostettu Sigtunan joulumarkkinoilta. 

Kolmihaaraisia kynttilöitä tehtiin ennen joulupäivää varten.  

Tähän peltiseen tarjotintelineeseen mahtuu tarjottavaakin. 

Tällaisia kynttelikköjä meillä on 3- 5- ja 7- haaraisina. 

Lasinen kynttiläjalka on 1950-luvun alusta, joululahja isäni siskolta. Taitaa olla Karhulan tuotantoa.  

Lieköhän tämä sota-ajan puhdetöitä. 
Kynttilä on tehty puusta. 

Rautalankatyöt kukka-amppeleina ja kynttilänjalkoina ovat yksinkertaisuudessaan kauniita. 

Joko väsyit, enää yksi kynttilänpidike, pöydänreunaan laitettava malli. Liekö malli yhtä vanha kuin pöytäkin, 1700-luvulta. 

Ja nyt suut makiaksi vanhasta jauhokauhasta

Mukavaa alkanutta viikkoa. Millaisia kynttilänjalkoja sinulla on?

Kuunnellaanko joulua odotellessa Tarja Turusta TÄSTÄ

Tule taas huomenna blogisivulleni katsomaan seuraavan luukun avautumista. 

Aikaisempien luukkujen sisällön näet oikealta joulukuun linkeistä.