Akileijat ovat perinteisiä perennakasveja. Meidän pihapiirissä on aina kasvanut vanhanajan lehtoakileijoja. Niitä putkahtelee milloin mistäkin. Kanta on maatiaislajiketta ja varmasti vanhaa.
Kukkien väri vaihtelee valkoisesta vaalenapunaisen ja sinisen sävyihin.
Akileija on vaatimaton, kestävä perusperenna.
Aluksi akileija oli luultavasti luostarien puutarhojen, aateliskartanoiden ja pappiloiden pihapiirien koristus – joka torpan ja mökin kukka siitä tuli joskus 1800-luvun aikana, kun rahvaskin alkoi istuttaa kotinsa ympärille koristekasveja. Meidän naapurissa on pappila ja voi kuvitella, että meidän pihapiirin vanhoja kasveja on tullut pappilan pihasta.
Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten perennoja ja hyötykasveja vaihdettiin ja annettiin yleisesti lahjaksi vierailujen yhteydessä. Näin monet maatiaiskasvit yleistyivät ja levisivät pihalta toiselle. Muistan, miten äitinikin otti usein kylään lähtiessään tuliaiseksi jotain kasvin alkua joko ulkokukkaa tai esimerkiksi juurrutettua pelakuun pistokasta. Vastaavasti naapurin emännät tulivat lämmin rieskapaketti tai kasvipussi mukanaan kylään. Silloin ei käyty taimistoilla eikä kukkakaupoissa. Eikä niitä maalla ollutkaan.
Perinteisten lehtoakileijojen lisäksi pihaamme on kotiutunut uudempiakin lajikkeita esim. japaninakileijaa, jota minulla on myynnissäkin. Japaninakileija on kevään aikaisimpia kukkijoita. Monesti se kukkii jo yhtäaikaa narsissien kanssa. Isoina kasvustoina se on näyttävän näköinen. Tämä menestyy hyvin kuivemmallakin kasvupaikalla. Minulla tätä on isojen mäntyjen juurelle tehdyissä penkeissä.
Lisäksi minulla on purkitettuina erivärisiä matalia herkänvärisiä kivikkoon sopivia akileijoja.
Olen kylvänyt näitä matalia lajeja myös ruusujen juuristoille. Siellä ne ehtivät kukkimaan ennen ruusuja ja näin matalia perennoja istuttamalla ruusualueelle saa kukintaa pitkin kesää.
Lisääkin on tulossa, kunhan uusia lajeja ehtii kasvaa syksyn siemenkylvöistä.
Tällaisia on hangen alle ja kasvihuoneeseen kylvettynä.
Akileija on kaunis lehtiperennanakin ennen ja jälkeen kukinnan. Lehden muoto on kaunis.
Ihania akileijoja! Meidän mäellä ei montaa sorttia kasvakaan, mutta isomummun vanhaa vaaleanpunaista hyvin kerrottua kyllä ja minusta tuntuu että laitan kasvamaan ihan mitä vaan akileijaa, siitä tulee noita mummonmyssyjä. Mutta kauniita nekin ovat! Siskolta sain sitten lehtoakileijoja ja toivonkin niiden kukkivat ja leviävän. Toisaalla pihallani on matalaa, hyvin fertiiliä akileijaa, jonka kukkavarsin on hyvin matala ja kukkatertut uskomattoman runsaat. Olen samaa mieltä kanssasi noista akileijan lehdistäkin.
VastaaPoistaMaatiaisakileijat ovat ensimmäisiä kasveja pihapiiristämme, jotka muistan lapsuuden ajoilta. Niitä kasvoi aivan kummallisissa paikoissa. Sitä kantaa pyrin suojelemaan. Ne kuuluvat niin oleellisesti vanhaan pihapiiriin. Mukava, kun löysit blogini. Olen niin vasta aloittanut bloggaamisen.
VastaaPoistaHei Liisa. Kiva kun olit käynyt blogissani. Tulin vastavierailulle ja liityin lukijaksi samantien. Kiva saada uusia blogikavereita.
VastaaPoistaKiva, kun tulit tutustumaan. Tulehan vastakin, minäkin käyn teillä.
VastaaPoistaValkoinen lehtoakilleija on suosikkini. Löysin sen kerran erään vanhan mökin pihamaalta. Ainoa mitä mökistä oli enää jäljellä. Se on sittemmin risteytynyt jalostetun akilleijan kanssa ja lajista on tullut tanakka ja kaunis.
VastaaPoistaRisteytyminen on toisaalta ihan hyväkin. Mutta vanhat alkuperäiset kannat ovat jotenkin niin kiehtovia.
VastaaPoistaAkileijat on siitäkin ihania,että joka kesä ilmestyy uudenvärisiä ja -mallisia kukkia. Meilläkin oli alkujaan vain 4-5 erilaista,nyt on jo pariakymmentä.
VastaaPoista