NIITÄ NÄITÄ

Uuden kesän odotusta meidän  eteiseen elikkä porstuaan niinkuin me sitä kutsumme. Joka kesäiset Mårbackat tässä kukassa. Porstuan lämpötila ja valoisuus on juuri sopiva  pelakuille heti toukokuulta  lokakuulle asti. 





































Muistini mukaan meillä on ollut 60-luvun alkupuolelta lähtien aina kesällä porstuassa pelakuut ikkunalla. Tuota perinnettä ei voi katkaista eikä ole tarvettakaan.

Äitini oli "kukkahilma" sanan  varsinaisessa merkityksessä. Hän onnistui sisäkukkien kasvattamisessa aivan ihmeellisesti. Sisäruukkuruusut kukkivat hänellä jo alkukeväästä valtoimenaan. Emännillä on ennen vanhaan tapana antaa kasveista pistokkaita toisilleen. Äidilläni oli paljon erikoisiakin kasveja. Mistähän hän lie niitä hankkinut, kun ei sellaisia kasveja näkynyt muilla. 

Oleanteri oli parimetrinen ja kevättalvella jo täydessä kukassa, aniliininpunaisin kukin. Siihen ei saanut koskea. Se tiedettiin jo tuolloin myrkylliseksi. 

Mutta UNELMA - se oli lempikasvini. Sekin oli  lähes parimetrinen pöheikkö ja voi autuus, kun siitä sai leikkeihin hyvän joulukuusen. Heti, kun jäin yksin sisälle, revin sanomalehtiä silpuksi ja koristelin unelman noilla silpuilla  ja joka kerta sain nuhteet ja jouduin vannomaan, etten enää tee sitä. Ajatteleppa, mikä siivo siitä tuli, eikä tuohon aikaan ollut vielä pölynimuriakaan. 

Nyt on aika jättänyt äidin, oleanterin ja unelman. 

Posliinikukka kuului myös vakiovarustukseemme kierrellen pitkin seiniä ja levittäen huumaavaa tuoksua kukkiessaan. Sen olen onnistunut hankkimaan, mutta kukittamisessa en ole vielä onnistunut. Ehkäpä olen pitänyt sitä liian varjoisessa paikassa. Siitä olen latvonut pistokkaita ja purkittanut niitä. Eli alkuja voi kysellä. 

Mutta pelakuiden kukittamisessa olen onnistunut kesä toisensa jälkeen sekä sisällä että ulkona. Ne kuuluvatkin  kesän vakiokasveihin sekä sisällä että ulkona. Ja mikä paremmin sopisikaan vanhaan taloon ja pihapiiriin.

Näin ne ajatukset karkailevat jo kesään, kun vähänkään aurinko näyttäytyy.

Vielä eletään kuitenkin näiden hattupäiden aikaa. Kunnon suvi-ilmoja ja yöpakkasia odotellessa, että pääsisi hiihtelemään hankisilla. 

  

Viime hiihtolomalla pihapiiristä lähtevää hiihtolatuamme käytti muutkin kuin mieheni ja minä. Bongasimme siitä kahden ilveksen jäljet. Siinäpä oli emo pentunsa kanssa tepastellut valmiilla kulku-uralla.  Ei oikein huvittanut lähteä kuutamohiihdolle.


Mansikkamaalla vierailevat kauriit. Vaikka ne ovatkin niin hienoja eläimiä ja pyrin suojelemaan eläinkuntaa, on niistä haittaakin. Alkutalvena vähän lumen aikana ne kävivät ruokailemassa mansikkamaalla ja repivät samalla rikki mansikkamuoveja. Millähän niitäkin saisi hätisteltyä pois. 

Ei minun lapsuudessani ollut tällaisia eläimiä meidän perukoilla. Ainut oli susien pelko. Hämärissä jokainen kivi muuttui suden hahmoksi. Ehkäpä susien peko johtui minulla perimätiedosta, että isoäitini kotona susi oli pyrkinyt sisälle raapimalla ulko-ovea.  

Mutta hiihtoloma alkaa näistä marjoista tehdyllä mansikkakakulla. Tietääpähän, että on puhtaita marjoja. 

Liukkaita hiihtokelejä! Me hiihdämme tyttären lasten kanssa Paavolan maisemissa.