sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

KEVÄÄN MERKKEJÄ



ihan selvästi näkyvissä. Lumet tulossa alas navetan katolta. 






Vihdoinkin tuli kunnon hankiset. Verkot potkurin kyytiin ja katajia huputtamaan.
Kevään auringonpaiste saa helposti tuhoja aikaiseksi. 




Kevään ensimmäiset kukkijat ovat katajien juurilla kasvavat sinivuokot. Vielä niistä ei ole näkyvissä minkäänlaista alkua. Kuitenkin siellä pitää jo päivittäin käydä kurkkamaassa, näkyykö minkäänlaista elonmerkkiä. 
Mutta jo kuukauden kuluttua voi odottaa, että kukkavarret alkavat nousta maasta. Viime syksynä istutin sinivuokkoja  myös pionien juurille. Kirpparilta löysin elinvoimaisia alkuja  Muutamia sinivuokkoja purkitin myös myyntiin. Joku onnellinen saa niistä ihanat kevätkukkijat. Viime kesänä niitä moni kyselikin. Keväällä kannattaa olla ajoissa  liikkeellä. Nopeat syövät hitaat. 



Jotain eloa katajien juurilta jo löytyi. Tuosta kun tarkasti katsoo, näkyy siinä unikon alkua. Jospa se olisi  sinivaleunikkoa. Toissa kesänä se kukki tällä paikalla. Viime kesänä ei noussut alun alkua. En tajunnut, että sitä pitää kylvää vuosittain uudelleen. Jospa siementaimia olisi nyt tulossa.



Sinivaleunikkoa pidetään aika haasteellisena kasvina näillä korkeuksilla. Kukan sinisen sävy on erikoinen. 



Kirpeä pakkastuuli helisytti kauniisti tuulikelloa. Miksihän niitä on niin vaikea löytää. Tarvetta olisi useammallekin.



Viikon kuluttua siirrytään taas kesäaikaan. Mitenkähän tätä aurinkokelloa siirretään tunti eteenpäin. 



Talitinteillä tuntui olevan jo kevättä rinnassa. Kohta on tämänkin yksiön ympärillä asunnon katseljoita.



Tänä vuonna maassamme on tavoitteena tehdä miljoona linnunpönttöä. Meillä on vuosien varrella harrastettu tätä toimintaa jo ahkerasti. Pihapiirin kaunein pönttö on navetan takaseinässä. Muut voi uusia, mutta tätä varjellaan. Se on yhden lapsenlapsen kolmevuotiaana loihtima taidonnäyte.



Blogin kirjoittaja alkaa olla jo päivän metsätöiden jälkeen aika väsynyt, joten Jussi Jurkan sanoin "Hyvää ötyä".


2 kommenttia:

  1. Kivoja, keväsisiä kuvia. Sinivaleunikko on hieno! Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin, mukavaa pääsiäisen aikaa. Kunpa ilmat olisi yhtä hienot kuin nyt viime päivinä on ollut.

    VastaaPoista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI