keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

PERHOANGERVO



Yksi puutarhani suosikeista ja ehkä erikoisuuksistakin on pieni-, mutta runsaskukkainen perhoangervo. 



Olen istuttanut tätä kivikkopenkkien syvämultaisiin kohtiin, isojen kivien väliin, josta kasvi pääsee juurtumaan perusmaahan.
  
Perhoangervo huojuu ilmavasti tuulessa. Lisäksi matalien kivikkokasvien seassa tällä saa luotua korkeuseroja kasvustoon. Kivikkokasvit kun yleensä ovat aika matalia. Perhoangervo kasvaa minulla noin 80 cm korkeaksi. Kasvutapa on pensasmainen. 




Viehättävä perhoangervo keventää istutuksia sirolla kasvutavallaan. 
Punaiset varret korostavat upeasti puhtaanvalkoista kukintaa. Kukinta-aika on heinä-elokuussa.

Lehtiperennanakin  tämä kasvi on kaunis. Lehdet ovat kolmiliuskaiset. 



Perhoangervolla on näyttävä punainen syysväritys. Sitä ominaisuutta arvostan kasveissa. Silloin saa syksyynkin väriloistoa. 






Perhoangervo pysyy hyvin kasvupaikallaan. Se ei sotke kukkapenkkejä. Pikemminkin odottaisi, että se tekisi uusia siementaimia. En ole aikaisemmin yrittänyt lisätä tätä siemenistä. Toisaalta kasvi ei ole päässyt siementämäänkään, kun olen varmaan liian aikaisin leikannut kasvin varret pois. 


Viime syksynä kivikkopenkkien siivous jäi lokakuulle ja  silmiini pisti tämän kasvin runsas siemenmäärä. 


Kylvin kasvihuoneeseen yhden kylvölaatikollisen kokeeksi. Nähtäväksi jää onnistunko lisäämään tätä. Toivottavasti, siinä tapauksessa laitan taimia myyntiin. Kuinka moni viime kesänäkin kyseli tästä jakotaimea. Kasvutapa on sellainen, että tätä kasvia ei voi jakaa. 

Perhoangervo on monelle vieras. Taimistoilla tätä on harvakseltaan ja pienet taimenalut eivät välttämättä houkuttele ostamaan tätä, mikäli ei tunne kasvia entuudestaan.

4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis tuo perhoangervo. Myös syysväri on kaunis. Minulle tämä kasvi on tuntematon; kiitos tiedon jakamisesta. Levollista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Tämä kasvi kannattaa todellakin hankkia. Kukinta erityisen viehättävä. Mukavaa pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
  3. Näyttää aivan ihastuttavalta! Onko kylvöt onnistuneet. Voiko taimia tilata sinulta, postitatko? t. Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä alkuja on näkyvissä. Toivottavasti onnistuu niin, että tulee myyntitaimiakin. Ilmoittelen blogissa. Mukavaa vappua!

      Poista

MUKAVA, KUN VIERAILIT SIVUILLANI.

TERVETULOA UUDELLEEN!

KOMMENTTISI TEKEE ILOISEKSI